perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kovan onnen soturi

Vanjalla teki tänään päivälenkillä männyn alla haistellessaan käsittämättömän korkean loikan. Valehtelematta toista metriä suoraan ylös. Piti käydä oikein katsomassa, mikä loikan aiheutti - mitään ei näkynyt.

Kotipihaan päästyämme huuleen alkoi nousta turvotusta ja Vanjan olo alkoi olla selvästi tukala. Soitimme Koira-kissaklinikalle, jossa yhdyttiin pelkoomme siitä, että kyseessä voi olla käärmeenpurema. Lähdimme heti klinikalle, jossa ensiapu aloitettiin viipymättä. Hyvä niin, sillä melko nopeasti turvotus paheni ja alkoi levitä myös muualle päähän ja kaulaan.

Klinikalla Vanja sai kuusi tuntia nesteytystä, antibioottia, vahvaa särkylääkettä ja kyyn vastamyrkkyä. Vähitellen olo alkoi helpottaa ja pääsimme illaksi kotiin toipilaan kanssa. Kontrolliin määrättiin kahden viikon kuluttua ja samalle ajalle myös käskettiin pitää koira levossa. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, että viikonlopun PVK:n maastot sekä ensi viikon Forssan näyttelyt jätetään luonnollisesti väliin. Pääasia että koira vaikuttaisi toipuvan ja uskoaksemme selvisimme siis pelkällä säikähdyksellä.

Tarvitseeko näitä edes kommentoida?